Etsi
  • Sos Ry

Miksi mukaan ainejärjestötoimintaan?

Ainejärjestön vuosikellossa lokakuun loppu tarkoittaa sitä aikaa vuodesta, jolloin seuraavan hallituksen kasaaminen alkaa olla ajankohtaista. Tänään SOS ry:n hallitus piti kokouksen jälkeen keskustelutuokion ensi vuoden pestien jakamisesta. Yhteenvetona tästä keskustelusta todettakoon, että vanhoja hallituslaisia jatkaa kiitettävä määrä mukana ensi vuonna, mutta myös fuksien tarttuminen mukaan ainejärjestömeininkeihin olisi ehdottoman tärkeää ja toivottavaa. Joka vuosi fuksit ovat tuoneet omaa, tuoretta näkökulmaansa tapahtumien järjestämiseen ja erityisesti tuutoroinnin kehittämiseen. Tässä muutamia varmasti monia fukseja ainejärjestötoiminnassa mietityttäviä asioita, joihin toivottavasti pystyn vastaamaan tällä blogitekstillä.


En osaa hoitaa tehtävääni, koska olen uusi. Jokainen meistä nykyisistäkin hallituslaisista on aloittanut tämän homman joskus ja ollut ensimmäistä vuotta mukana. Kenelläkään meistä ei ole ollut aluksi läheskään täydellistä tietämystä tehtävänkuvastamme tai roolistamme ainejärjestössä, ja tietopohjamme järjestötoiminnasta kehittyy vieläkin jatkuvasti lisää, puheenjohtajistosta lähtien. Uusia opiskelijoita tulee mukaan joka vuosi, joten perehdyttäminen on meille tuttua ja mielekästäkin hommaa, johon panostetaan paljon. Vuodenvaihteessa vanhat vastaavat perehdyttävät kullakin sektorilla uudet hommaansa, ja lisäperehdytystä saa aina joltain kun vain sitä pyytää. Lisäksi olemme onnellisessa asemassa pienessä järjestössämme: vanhemmat opiskelijat tietävät lähes kaikista sektoreista jotain, joten apua voi yleensä pyytää käytännössä keneltä tahansa.

Aikani ei riitä vastaavuuden hoitamiseen. SOS ry:ssä on mahdollista valita työmäärältään erilaisia pestejä. Mikäli kalenteri on täynnä töitä, perhe-elämää, harrastuksia, opiskelua ja muita asioita, ei ole varmaankaan järkevää ottaa työmäärältään kaikista raskainta pestiä. Meillä on hallituksessa sellaisiakin jäseniä, joilla on useampi vastuualue, mutta aina on mahdollista eikä lainkaan väärin ottaa itsellensä vain yksi vastaavuus. Sillä on ehkä ihan hyväkin aloittaa. Ainejärjestötoiminnassa on mahdollista mukana olla myös "pelkästään" vastaavana, mikä tarkoittaa sitä että ei ole mukana varsinaisessa hallituksessa. Näin ollen kokouksista on mahdollista olla tarvittaessa helpommin pois ilman, että se vaikuttaa esimerkiksi päätösvaltaisuuteen. SOS kokoustaa kerran kolmessa viikossa noin puolentoista tunnin ajan kerrallaan.

Ainejärjestötoiminta hidastaa opintojeni etenemistä. Hallitustoiminnasta on mahdollista saada yksiköltä kolme opintopistettä. Tuutorivastaavuudesta saa oikeastaan parhaimmat pisteet: tuutoroinnistä kertyy kaksi, ja tuutorivastaavudesta (eli hallitustoiminnasta) kolme. Hommat ovat periaatteessa osin päällekkäisiä, joten tuutorivastaavuudesta pisteitä voisi ajatella kertyvän peräti viisi, jos on sekä tuutori että vastaava. Tuutorivastaavien pestit on perinteisesti täytetty fukseilla, koska edellisen vuoden uusilla opiskelijoilla on aina paras ja tuorein muistikuva siitä, mitä tuutoroinnissa voisi kehittää ja mikä puolestaan on ollut onnistunutta. Myös tapahtumavastaavuus on ollut tyypillisesti osittain fuksipesti. Mieti asiaa vaikka tältä kannalta: eikö niissä bileissä tulisi joka tapauksessa käytyä? Tapahtumavastaavana on mahdollisuus vaikuttaa ainejärjestön vuosikalenteriin ja bile- ja tapahtumatarjontaan. Toisaalta pyörää ei läheskään joka tapahtuman kohdalla tarvitse keksiä uudelleen: SOS ry järjestää monia vuosittain toistuvia tapahtumia, joiden järjestämisestä on tallessa hyvät ohjeet. Tapahtumavastaavuus sisältää kulttuuria, bileitä, liikuntaa ja ensi vuonna siihen kuuluu myös suhteiden luominen muihin ainejärjestöihin. Näitä rooleja voi viiden tapahtumavastaavan kesken jakaa sen mukaan, mitä itse haluaisi järjestää! Muut ainejärjestömme vastuualueet (joita myös ilomielin tarjoamme fukseille) löytyvät täältä: http://jarjestot.uta.fi/sosry/vastaavakuvaukset.shtml.


En vielä uskalla lähteä mukaan, katson uudestaan seuraavana vuonna. Kysytpä keneltä tahansa hallituslaiselta, ainejärjestö on paras väylä tutustua uusiin, erityisesti vanhempien vuosikurssien opiskelijoihin. Itse olen joka vuosi tutustunut parhaiten juuri niihin uusiin opiskelijoihin, jotka ovat uskaltaneet lähteä SOS ry:n toimintaan mukaan. Sosiaalista verkostoa kartuttaakseen vanhempiin opiskelijoihin kannattaa tutustua jo ensimmäisenä vuonna, ja omasta kokemuksesta voinkin kertoa saaneeni suurimman osan parhaista opiskelukavereistani juuri SOS ry:n kautta - nämä henkilöt eivät siis läheskään kaikki ole oman vuosikurssini edustajia. Myös tuleviin uusiin opiskelijoihin tutustuminen käy helposti ainejärjestöväylän kautta. Uudet opiskelijat kokevat turvalliseksi vaihtoehdoksi että heitä tuutoroivat sellaiset henkilöt, jotka ovat itse juuri kokeneet fuksivuoden. Fuksinäkökulma on tärkeä myös yhteydenpidossa yliopiston ja erityisesti sosiaalityön henkilökuntaan. Kukaan muu ei esimerkiksi tiedä ensimmäisen vuoden kurssien kehityskohteista paremmin kuin fuksit itse. SOS ry:n kautta on siis mahdollista vaikuttaa sosiaalityön opetussuunnitelmaan, ja yksikköjärjestö KYKYn kautta voi laittaa viestiä Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön ylemmille tahoille.


Lopuksi vielä kiteytyksenä, että ilman ainejärjestöä ei olisi olemassa tuutorointia, muitakaan tapahtumia tai opiskelijanäkökulmaa esimerkiksi opetussuunnitelmatyöryhmässä. Millaistahan opiskelu olisi ilman erilaisia järjestettyjä tapahtumia? Entä jos fuksit aloittaisivat opinnot ilman tuutorointia? Ilman ainejärjestöä en olisi välttämättä tutustunut minulle erittäin tärkeisiin opiskelukavereihin (aka hengenheimolaisiin), saanut järjestötoiminnasta kokemusta tai merkintää luottamustoimistani cv:hen. Minulla on muutamassa vuodessa muodostunut tähän pieneen ainejärjestöön oikeastaan aika käsittämätönkin tunneside, jonka varmaan voi moni muukin sossilainen omalla kohdallaan tunnustaa muodostuneen. On hämmentävää ajatella, kuinka monesta kokemuksesta olisin ilman ainejärjestöä jäänyt paitsi. Voin myös monen muun SOS-aktiivin tavoin olla ylpeä siitä, mitä ainejärjestönä olemme sosiaalityön opiskelijoille vuosien saatossa tarjonneet.

Muistakaahan fuksit hallituksen järjestämä touhuyö 13.11. klo 19 alkaen. Tarkoituksena on vielä antaa mahdollisuus vapaaseen hengailuun vanhan hallituksen kanssa ja samalla kertoa teille tarjolla olevista ensi vuoden vastaavuuksista. Paikka on vielä avoin, mutta todennäköisesti oleskellaan jonkun hallituslaisen kotona. Rohkeasti mukaan vaan, hengailuilta on järjestetty teitä varten!

Tämän tekstin kirjoitti


Johanna, SOS ry:n puheenjohtaja


Tämä teksti on julkaistu alun perin osoitteessa https://sosry.blogspot.com.

0 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Vuoden 2020 hallitus ja aktiivit

Uusi vuosi on vihdoin käynnistynyt myös SOS ry:n osalta, ja näin ollen ainejärjestömme hallitus- ja aktiivijoukko on aloittanut uusin voimin. Tänä vuonna mahtava joukkomme koostuu monipuolisesta kat

Puheenjohtajan terveiset

Hei, maaliskuu on jo pitkällä, ja sen myötä toisen vuoden opiskelijoiden käytännön opetuksessakin lähestytään jo jakson puoliväliä. Nyt on myös aika puheenjohtajan terveisille täällä blogin puolella

Sosiaalityö on...

Hyvää kansainvälistä sosiaalityön päivää! Mitä sosiaalityö on? Miksi opiskelet sosiaalityötä? Mikä on parasta sosiaalityössä? Minä kysyin, ja te vastasitte! "Parasta on työn merkityksellisyys ja arvol