Etsi
  • Sos Ry

Sosiaalityön päivä 17.3.2015


Sosiaalityön päivää vietetään vuosittain aina maaliskuun kolmantena tiistaina. Tänä vuonna SOS ry päätti tempaista päivän kunniaksi ja levittää Tampereen yliopistolla tietoutta sosiaalityöstä käytännön työnä ja korkeakoulutason oppiaineena. Päätimme pistää ständin pystyyn Pinni B:n aulaan muutamaksi tunniksi ja herätellä siellä keskustelua sosiaalialan tärkeydestä - sosiaalityö kun voi kutistua ihmisten mielissä ainoastaan lehtien huutaviksi otsikoiksi ja negatiivisiksi nettikeskusteluiksi. Haastoimme myös muita sosiaalialan opiskelijoiden ainejärjestöjä toteuttamaan jotain sosiaalityön päivän kunniaksi.


Halusimme jakaa tietoa sosiaalityöstä napakassa ja hauskassa muodossa. Ständillä jaettiinkin kävijöille toffeekarkkeja, joiden käärepapereista löytyi muun muassa seuraavanlaisia sosiaalityöhön liittyviä tietoiskuja:


”Sosiaalityöntekijöistä vain osa toimii sosiaalitoimistoissa ja vain harva laskee työkseen toimeentulotukea - emme myöskään työskentele Kelassa.”


”Sosiaalityöntekijät ja sosionomit ovat kollegoita ja heillä on työhönsä eri koulutustausta.”


”Vankilassa työskentelevät sosiaalityöntekijät muun muassa tukevat vankia vapautumiseen liittyvien asioiden järjestelyssä.”


”Heinolan kaupunki sai vuonna 2013 aikaan jopa miljoonan euron säästöt lastensuojelukustannuksissa palkkaamalla lisää sosiaalityöntekijöitä.”


”Kuka tahansa saattaa joskus tarvita sosiaalityöntekijän apua esimerkiksi sairastuttuaan tai läheisen kuollessa.”


”97 % sosiaalialan korkeakoulutetuista työllistyi puolen vuoden sisällä valmistumisesta.”


Ständillä kävijät saivat kirjoittaa post-it-lapuille näkemyksensä siitä, mitä sosiaalityö on ja miksi se on arvokasta. Lappujen perusteella sosiaalityö nähtiin tärkeänä alana, joka puolustaa kaikkien tasa-arvoisia mahdollisuuksia sekä erityisen heikossa asemassa olevia ihmisiä, kuten lapsia. Mitä on sosiaalityö? -Välittämistä, vastuun kantamista, huono-osaisuuden ketjujen katkaisemista, kokonaisvaltaista avun antamista, tutkimusta.

Sosiaalityö on arvokasta...

...koska se huolehtii lapsista.

...koska ihmiset ovat arvokkaita. Ständillä käyville sosiaalityön opiskelijoille olimme varanneet mahdollisuuden otattaa itsestään kuvan, jossa he poseeraavat #arvokassosiaaliala-hashtagilla ja jollain sosiaalityön arvokkuutta perustelevalla lauseella varustetun lapun kanssa. Nämä kuvat julkaistiin TaSO ry:n Facebook-sivuilla.

Ständi oli pystyssä noin kaksi tuntia, lounasajan yli. Väkeä kävi vilkkaasti erityisesti pahimman lounasruuhkan aikana, luentojen alkaessa kävijämäärä odotetusti hiljeni. Tässä vaiheessa purimme ständin ja siirryimme SOS ry:n omaan ainejärjestötilaan Sossulaan, jossa juhlistimme sosiaalityön päivää vielä sosiaalityön opiskelijoiden kesken kakkukahvien merkeissä – Talentian tarjoama mansikkamoussekakku vei kielen mennessään!

Sosiaaliala on arvokas – muidenkin kuin vain meidän sosiaalialalle kouluttautuvien ja siellä jo työskentelevien mielestä!




Tämä teksti on julkaistu alun perin osoitteessa https://sosry.blogspot.com.

1 katselukerta0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Vuoden 2020 hallitus ja aktiivit

Uusi vuosi on vihdoin käynnistynyt myös SOS ry:n osalta, ja näin ollen ainejärjestömme hallitus- ja aktiivijoukko on aloittanut uusin voimin. Tänä vuonna mahtava joukkomme koostuu monipuolisesta kat

Puheenjohtajan terveiset

Hei, maaliskuu on jo pitkällä, ja sen myötä toisen vuoden opiskelijoiden käytännön opetuksessakin lähestytään jo jakson puoliväliä. Nyt on myös aika puheenjohtajan terveisille täällä blogin puolella

Sosiaalityö on...

Hyvää kansainvälistä sosiaalityön päivää! Mitä sosiaalityö on? Miksi opiskelet sosiaalityötä? Mikä on parasta sosiaalityössä? Minä kysyin, ja te vastasitte! "Parasta on työn merkityksellisyys ja arvol