Järjestimme tänään tiistaina muutamien SOS ry:n aktiivien kanssa mehu- ja keksipisteen (eli toisin sanoen verensokerinkohotuspisteen) niille, jotka kävivät tekemässä sosiaalityön pääsykokeen Tampereen yliopistossa. Sen lisäksi, että tarkoituksena oli tehdä hyvissä ajoin ainejärjestöämme mahdollisille uusille opiskelijoille tutuksi, halusimme tarjota pääsykokeessa olijoille kenties ensimmäisen kontaktin sosiaalityön opiskelijoihin. Monelle hakijalle sosiaalityön opintojen sisältö oli osittain vierasta, joten toivoimme olevamme tässä asiassa heille matalan kynnyksen tietopankki. SOS ry:n oma pääsykoepiste järjestettiin (käsittääkseni) ensimmäistä kertaa, ja ainakin meille sossilaisille jäi tästä kokeilusta erittäin hyvä fiilis. Mehulasinsa kävi täyttämässä noin 25 pääsykokeessa kävijää, joista jokainen heistä vaihtoi meidän kanssamme muutaman sanan. Lähes jokainen kävijöistä jäi juttelemaan pidemmäksikin aikaa.
Oli oikeastaan aika hauskaa kuunnella ihmisten kokemuksia heti pääsykokeiden jälkeen. Vastaajien valuessa ulos koesaleista ilmeiden kirjo oli harvinaisen laaja: ilmassa oli jännitystä, kauhua, tärinää ja vapinaa, mutta sen vastapainoksi oli havaittavissa myös helpotusta, hymyä ja itsevarmoja eleitä. Moni ei osannut kuvailla tunnelmiaan oikestaan lainkaan, osa taas oli helpottunut kokeen mennessä odotettua paremmin. Joitakin helpotti tieto siitä, että pääsykokeiden läpipääsyn pisterajat eivät ole sama asia kuin maksimipistemäärä. Yleistä tuntui olevan, että ihmiset eivät muistaneet pääsykoekysymyksiä, vaikka kysyimme asiasta muutama minuutti sen jälkeen, kun vastaajat olivat poistuneet kokeesta. Muistan itse saman tunteen tehdessäni sosiaalityön pääsykoetta - mitä minulta olikaan kysytty, mihin ihmeeseen olin uhrannut arkkitolkulla lyijytäytekynäni lyijyä? Havahduimme sossilaisten kanssa nostalgisoimaan omia pääsykoefiiliksiämme ja sitä tunnetta, kun kirje yliopistolta lopulta napsahti omaan postilaatikkoon. Millaisia tunteita sinulle heräsi kokeen jälkeen? Entä silloin kun sait tietää päässeesi opiskelemaan sosiaalityötä?
Monet pääsykokeeseen vastanneet olivat kiinnostuneita siitä, millaista sosiaalityön opiskelu Tampereen yliopistossa on. Käytännön opetus ja harjoittelu olivat parille hakijalle uusia juttuja, ja saimme avattua niiden sisältöä sekä vastattua moniin ihmisiä askarruttaviin kysymyksiin. Nettisivuilta ei saa kaikkea sosiaalityön opintoihin liittyvää välttämättä selville, ja pyrimmekin valottamaan sosiaalityön opiskelua parhaamme mukaan. Osa hakijoista kertoi opiskelleensa sosiaalityötä avoimessa yliopistossa ja hakevansa toista tai kolmatta kertaa sisään Tampereen yliopistoon. Keskustelua herätti se, että vaikka avoimen arvosanat kertoisivatkin hyvästä menestyksestä sosiaalityön opinnoissa, ei opiskelupaikkaa silti ollut tähän mennessä irronnut. Mistä tämä johtuu?
Ainakaan itse en ole yhtäkään tenttikirjaa syynännyt läheskään niin tarkkaan kuin pääsykoekirjaa. Itkua, kiukkua ja väsymystä, ne ovat muistikuvani niistä muutamasta kuukaudesta, jolloin pääsykokeisiin luin. Moni onkin sanonut, että pääsykoe on yliopiston vaikein tentti, ja sen jälkeen opiskelun pitäisi sujua paljon helpommin. Itse allekirjoitan tämän väitteen osoittaen samalla hieman kritiikkiä nykyistä pääsykoesysteemiä kohtaan. Ulkoa opetteleminen ei välttämättä ole kaikista paras opiskelumetodi, ja tätähän yliopiston pääsykokeissa lähes väistämättä joutuu toteuttamaan, koska kaikkien asioiden aitoon sisäistämiseen ei välttämättä ole yksinkertaisesti aikaa. Sosiaalialalla tehdään lähes aina ihmisläheistä työtä, jolloin jo pääsykoevaiheessa olisi mielestäni hyvä kiinnittää huomiota yksilöin muihinkin ominaisuuksiin kuin kykyyn tuottaa akateemisesti vakuuttavaa tekstiä. Kirjallinen osuus pääsykokeessa tulee ehdottomasti olla, onhan kyse kuitenkin yliopistotason tutkinnosta. Tulisiko sosiaalityön tapauksessa pääsykokeeseen kuitenkin liittää jokin muu, esimerkiksi vuorovaikutustaitoihin huomiota kiinnittävä osuus? Millainen sinun mielestäsi sosiaalityön pääsykokeen pitäisi olla?
Yliopiston nettisivujen mukaan sosiaalityötä on hakenut tänä vuonna Tampereelle opiskelemaan 1003 hakijaa, joista ensisijaisina juuri Tampereelle 533 hakijaa. Vaikka kaikki ensisijaisina hakeneet eivät pääsykokeisiin osallistuneetkaan, määrä on silti huikea. Kolmen vuoden takaisesta kaikkien hakijoiden määrä on kasvanut reilulla 300 hakijalla, mikä kertonee ihmisten kasvavasta kiinnostuksesta sosiaalialaa kohtaan. Viime vuodesta pääsykoepaikkoja on lisätty Tampereelle yhteisvalintaan vain viisi, erillisvalintaan sentään hieman enemmän. Kaikki sosiaalityöstä Tampereen yliopistosta valmistuvat saavat käytännössä heti oman alansa töitä, joten tarvetta lisäpaikoille on. Kasvava kiinnostus sosiaalityötä kohtaan on joka tapauksessa mahtava asia, ja täytyy vain toivoa että viiden aloituspaikan lisäys kasvaa lähivuosina moninkertaiseksi.
Lopuksi vielä kiitokset teille, jotka ehditte pysähtyä tänään mehupisteelle juttelemaan ja onnentoivotukset jokaiselle sosiaalityön pääsykokeessa käyneelle - jos ei nyt onnista, niin menkää ensi vuonna ehdottomasti yrittämään uudestaan. Teille jokaiselle on tällä alalla tarvetta!
Johanna
SOS ry:n pj
Tämä teksti on julkaistu 28.5.2013 osoitteessa https://sosry.blogspot.com.