Etsi
  • Sos Ry

Ole rohkeasti 'sossu'!

Tavallinen opiskelijatapahtuman illanistujaiskeskustelu: ”Niin sanoitko, että sä opiskelet sosiologiaa?” ”Ei, mä siis opiskelen sosiaalityötä. Se on niinkun osa yhteiskuntatieteitä tuolla yliopistolla”. ”Aaa, okei! Tuleeks teistä niinkun sosionomeja?” ”Ei, vaan meistä tulee sosiaalityöntekijöitä ja samalla yhteistieteiden maistereita.” ”Aaa, okei. Siis niinkun niitä Kelan tätejä ja lastensuojelun sossuja.” ”No ei oikeastaan, vaan....” Koen, että parivuotiset sosiaalityön opintoni ovat vahvistaneet hienosti taitojani kuvailla ja selittää opiskelemaani alaa monesta eri näkökulmasta ja eri sanankääntein! Olen nimittäin päässyt esimerkkidialogin kaltaisiin keskusteluihin kymmeniä kertoja opiskelujeni aikana liittyen sosiaalityö-oppiaineen opiskeluun yliopistossa, eikä ammattikorkeakoulussa, ylipäänsä sosiaalityön olemassaoloon yliopistomme oppiainevalikoimassa sekä sen sijaitsemattomuuteen muiden sosiaalitieteiden yhteydessä. Myöskin terminologisella tasolla sekaannusta on sattunut usein juuri läheisten ’sosiologia’ ja ’sosionomi’ -termien kanssa, joskaan ei yllätyksekseni läheisen sosiaalipolitiikan kanssa. Miksi ihmeessä jaksan nostaa tällaisen mitättömän kuuloisen statussymboliikka-aiheen keskusteluun Horisontaalisen äänen kautta? Eikö sosiaalialalla ole polttavampiakin puheenaiheita liittyen vaikkapa alamme kelpoisuusehtoihin, tulevaan sosiaalihuoltolakiin sekä sosiaalityön opintojen määräaikaiseen lisärahoitukseen ympäri Suomen? Helteisen kuumia aiheita alallamme riittää kyllä. Statussymboliikkaa tai ei, koen silti, että sosiaalityön opiskelijoiden kokemus oman opiskelualan olemassaolosta ja merkityksestä jää tällaisen kysymyskeskeisen keskustelun kautta horjuvalle pohjalle. Usean kanssaopiskelijan suusta olen kuullut nurinaa siitä, miten ”kukaan ei taaskaan tiennyt ketä me ollaan tai mitä me opiskellaan”. On toki vähättelevää väittää, että satunnaiset keskustelut alamme sijainnista yliopiston kymmenien tutkinto-ohjelmien palapelimeressä jättäisi sosiaalityön automaattisesti jotakin toista oppiainetta vähäisemmälle merkitykselle. Silti ajattelen, että identiteettiä ammatti-identiteetin osa-alue mukaan lukien rakennetaan aina sosiaalisesti kunkin yksilön minän ja ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa. Näin ollen, jos vahva ”minä tulevana sosiaalialan ammattilaisena” -identeetti joutuu alati ristiriitaan ympäristön ”kuka sä oot ”-keskustelun kanssa, voi tuo ristiriita jäädä vellomaan. Minulla ei valitettavasti ole omakohtaista tai paljoakaan kuultua kokemusta sosionomi-opiskelijoiden kokemuksista omaan ammatilliseen tunnettuuteensa liittyen, mutta yhtälaista tunnustettua olemassaoloa liputan myös teille. Olen huomannut, että alamme tuntemattomuus ja määrittelemätön sijainti koulutuksen kentällä vaikuttavat myös tulevien sosiaalialan ammattilaisten ammatti-identiteetin muodostumiseen. Opintomme ainakin Tampereen yliopistossa sisältävät paljon keskustelua ja omakohtaista reflektointia liittyen ammatti-identiteetin rakentamiseen sen eettisen harkinnan, ammattilaisaseman valtaa tuottavien käytäntöjen, oman itsensä ja ajattelutapojensa tuntemisen sekä yhteiskunnan tuottamien mahdollisuuksien ja rajojen kannalta. Unohtamatta valtavaa tietomääräämme sosiaalipalvelujärjestelmästä, inhimillisestä kohtaamisesta sekä sosiaalityön teorioista empowermenteineen ja rakenteellisine näkökulmineen. Siltikin osa empii pitkin opintoja, että mikä, kuka ja millainen olen sitten sosiaalialan ammattilaisena ympäristössä, jossa joudun ehkä alati selittämään, kuka olen. Tietävätkö tulevat hallintotietelijä-, lääkäri-, psykologi- tai lakimies-kollegamme, mitä meidän kuuluu tehdä työksemme? Toisaalta opintojemme yksi keskeisin oppi on se, ettei kenestäkään koskaan tule täysin valmista ammattilaista. Jatkuva oman osaamisen ja tietovarantojen kriittisen pohdinnan nähdään olevan osa ammattilaisuutta. Sosiaalityöntekijän ammatti-identiteetin tulee myös rakentua suhteessa muihin professioihin, mikä ilmenee erityisesti yleistyvässä moniammatillisessa tiimityöskentelyssä. Minulle opintojen kautta tuttua keskustelua on muun muassa sosiaalityöntekijöiden ”jalkoihin jääminen” esimerkiksi sairaalan moniammatillisen tiimin työskentelyssä: sosiaalityöntekijän vastuulle kuvataan jäävän niiden loppujen asioiden hoitaminen, mitkä eivät kuulu kenenkään muun vastuulle. Onko tällaista stereotypioiden esille tuominen opintojen kautta varoittavalla ja rohkaisevalla tavalla tarpeellista vai itseään toteuttavalla tavalla turhaa? Olisiko olennaista keskittyä täyttämään oman osaamisen (esittelyn) työkalupakkia olennaisilla välineillä, eikä varoittaa, että ne saattavat jäädä käyttämättömiksi? Aiemmin viittamaani lausahdus ”kukaan ei koskaan tiedä ketä me ollaan” voi myös mielestäni viitata siihen, että olemme sosiaalityön opiskelijoina ottaneet omaksemme roolin olla näkymättömiä auttajia, joiden tarvitsekaan olla liiaksi esillä. Tai sitten olemme oppineet poimimaan keskusteluista pääasiassa nuo negatiiviset häilyvyyttä ilmaisevat sanat, joiden odotammekin ilmenevän ennen pitkää. Onhan sosiaalityön tehtävä kärjistäen sanottuna tehdä itsensä olemassaolemattomaksi. Näkymättömäksi sitä ei kuitenkaan mielestäni pidä saada, sillä vaikka sosiaalisten ongelmien, ihmisten välisen epätasa-arvon ja yhteiskuntamme hankalan sopeutuvuuden tietyissä tilanteissa oleville soisi poistuvan vaikka kokonaan, ei sosiaalityön roolin näistä asioista välkkyvänä hälytysvalona soisi himmenevän. Juuri tästä syystä meidän sosiaalialan, sekä sosiaalityötä että sosionomiksi opiskelevien, tulisi muistaa, ettemme ole määrittelemättömiä tai näkymättömiä. Olemme kokemukseni mukaan vahvistuvan professioaseman omaavan asiantuntija-alan tulevia tekijöitä – yhteiskuntamme ja ihmisten elämän haasteiden sosiaalisen ulottuvuuden sekä yksittäisen ihmisen toiveiden ja mielipiteiden lipunkantajia! Jokaiselle opiskelijalle rentouttavaa loppukesää toivottaen, Eveliina Julkunen Sosiaalityön maisterivaiheen opiskelija, Tampereen yliopisto Sosiaalityön ainejärjestö SOS ry:n puheenjohtaja 2014 Talentian liittovaltuuston opiskelijaedustaja 2014–16


Oheinen blogikirjoitus on ilmestynyt alunperin 23.7.2014 TaSO ry:n Horisontaalinen ääni -blogissa osoitteessa: http://horisontaalinenaani.blogspot.fi/ ja 5.8.2014 myös SOS ry:n sivuilla https://sosry.blogspot.com.

0 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Vuoden 2020 hallitus ja aktiivit

Uusi vuosi on vihdoin käynnistynyt myös SOS ry:n osalta, ja näin ollen ainejärjestömme hallitus- ja aktiivijoukko on aloittanut uusin voimin. Tänä vuonna mahtava joukkomme koostuu monipuolisesta kat

Puheenjohtajan terveiset

Hei, maaliskuu on jo pitkällä, ja sen myötä toisen vuoden opiskelijoiden käytännön opetuksessakin lähestytään jo jakson puoliväliä. Nyt on myös aika puheenjohtajan terveisille täällä blogin puolella

Sosiaalityö on...

Hyvää kansainvälistä sosiaalityön päivää! Mitä sosiaalityö on? Miksi opiskelet sosiaalityötä? Mikä on parasta sosiaalityössä? Minä kysyin, ja te vastasitte! "Parasta on työn merkityksellisyys ja arvol