Etsi
  • Sos Ry

Täällä Saksa, kuuleeko Tampere?

Noin 5 kuukautta sitten majoituin veljeni poikamiesboxin nurkissa putkiremontin keskellä, elin pahvilaatikoista ja matkalaukuista, yritin epätoivoisesti saada kahden SOSin puheenjohtajakauden ajatuksia ja tekemisiä kirjalliseen muotoon, siinä sivussa räpeltää kurssisuorituksia kasaan sekä mikä olennaista, yritin jotenkin valmistautua edessä olevaan vaihtoon lähtemiseen. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla sain kun sainkin Suomen-elämäni jotenkin sellaiseen kuntoon, että onnistuin lopuksi pakkaamaan 5 kuukaudeksi tarvittavan elämäni matkalaukkuun ja rinkkaan ja raahautumaan Ryanairin terminaaliin odottamaan lentoa Pohjois-Saksaan Bremeniin.


Bremenin tuomiokirkko ja markkina-aukiot

Bremen on kaupunkina Helsingin kokoinen (n. 500 000 asukasta), mutta yleiseltä tunnelmaltaan paljon, paljon pienemmältä tuntuva kaupunki, ja kaupunki ei juurikaan hengi suurkaupungin tuntua. Bremenin kyljessä päälle tunnin junamatkan päässä onkin sitten Hampuri, Saksan toiseksi suurin kaupunki 1,7 miljoonalla asukkaallaan. Paikallinen yliopisto on saksalaisittain melko nuori, perustettu 1970-luvulla – ja sen kyllä huomaa kampuksen infrastruktuurissa… Paikallisten opiskelijoiden suusta kuultuna yliopisto on maineeltaan kuulemma Saksan laiskin. Erittäin hyvältä kuulostava skenaario allekirjoittaneen mielestä! Bremenistä puhuttaessa ei voi olla mainitsematta säätä, joka rannikkoilmaston mukaisesti on ollut harmaa, sateinen ja viileä, myös kesällä, mutta kuulemma erityisen surkea viime aikoina. Muun muassa saapuessamme maaliskuussa jatkuvasti saimme kuulla, kuinka maaliskuu oli ollut Bremenissä kylmin ja runsaslumisin miesmuistiin.



Yliopiston pääaulaa


Olimme yhdessä toisen SOSsilaisen Miian kanssa jo viime vuoden alussa, helmikuussa 2012, käyneet Erasmus-hakuprosessin läpi ja viimeinkin oli aika lähteä matkaan. Saksassa opiskellaan siis hieman eri rytmissä kuin Suomessa: Saksassa on periodien sijaan kaksi semesteriä, talvi- ja kesäsemesteri, jotka ajoittuvat lokakuulta maaliskuulle ja huhtikuulta syyskuulle. Tästä syystä jouduin vuodenvaihteen jälkeen joka toiselle kyselijälle kertomaan heidän ihmetellessään, että ”eikös sun pitänyt lähteä vaihtoon tai jotain”, että kyllä, olen menossa, mutta vasta maaliskuussa. Maaliskuussakin olimme yliopiston kielikeskuksen järjestämällä intensiivikielikurssilla (3 viikkoa 5 päivää viikossa 4 tuntia päivässä saksaa, *hrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr*) ja oikeat opiskelut aloitimme vasta huhtikuussa.



Ei se Tampereen yliopisto ehkä mikään kedon kaunein kukkanen ole, mutta ei se ihan mikään 1970-luvun parakkikaan ole…

Tämänkaltainen opiskeluiden ajoitus tarkoittaa siis sitä, että olen viettänyt kesäni opiskeluiden parissa ja muun muassa juhannusta juhlistanut kuluttamalla penkkiä yliopiston kielistudion itseopiskeluluokassa läksyjä tehden. Tässä vaiheessa isoimmat opiskeluponnistukset alkavat olla paketissa ja lento kotiinkin häämöttää jo 2,5 viikon päästä. Näin loppusuoran häämöttäessä sosiaalityön opiskelijalla veri vetää väkisinkin reflektoimaan!

Monesti vaihto-opiskelusta ja varsinkin Erasmus-ohjelmasta kuulee sanottavan, että ”se oli mun elämäni parasta aikaa”, ”tutustuu niin moniin mahtaviin ihmisiin”, ”oli niin ihanaa plaaplaaplaaplaaplaa”. Oman vaihtokokemukseni perusteella voin todeta ehkä hieman lakonisesti, että vaihto-opiskelukokemuksia on juuri niin paljon kuin on vaihdossa olleita ihmisiä – valitettavasti kaikki kokemukset eivät ehkä saa samanlaista huomioita kuin vaihto-opiskelua ylistävät. Itse olin aivan varma ensimmäisten viikkojen aikana, että olin tehnyt älyttömän virheen lähtiessäni vaihtoon, kun mietin alkuvaikeuksien lannistamana, millaisen katkoksen vaihto-opiskelu tuo opinnoissani etenemiseen ja oliko lähtemisessä loppujen lopuksi mitään järkeä. Saksassa kun ei sosiaalityötä voi opiskella yliopistotasolla, niin vaihto-opinnot eivät merkittävästi edistäisi ns. oikeita opintoja, vaan suurin osa vaihdossa suoritetuista opinnoista luettaisiin vapaavalintaisiin opintoihin, joita omassa opintorekisterissäni riittäisi jo nyt jaettavaksi saakka. Alkuvaikeuksia totisesti siis myös oli. Saksalaisen byrokratian kanssa sai vääntää välillä oikein tosissaan, sitäkin enemmän netti- ja puhelinoperaattoreiden kanssa, kännykkä meni vaihtoon, molemmat mukanani olleet tietokoneet hajosivat, vuokraemäntä oli nuuskiva, roskapussitkin läpikäyvä kontrollifriikki, yliopiston järjestelmistä tuskin otti selvää, kun tuutorointia ei varsinaisesti ollut – mutta mikä pahinta, muut vaihto-opiskelijat eivät oikein vaikuttaneet olevan oman tyylisiä ihmisiä. Tunsin olevani vaihtariporukassa vanha ja väärässä seurassa.

Ehkäpä alun vaikeuksien jälkeen koin sitten sitä kuuluisaa vaihto-opiskelun taikaa ja asioiden kulku kääntyi – tai sitten yksinkertaisesti otin myös itseäni niskasta kiinni ja päätin, että asioiden on muututtava. Eräiden onnekkaiden sattumusten seurauksena satuinkin törmäämään tyyppeihin, joiden kanssa vihdoinkin ”klikkasi”. Pikkuhiljaa monet asiat alkoivat kääntyä paremmaksi tai eivät ainakaan näyttäytyneet enää niin rasittavilta pääasiallisesti siitä syystä, että lopetti itse ajattelemasta jatkuvasti negatiivisesti. Nyt n. 4,5 kk jälkeenpäin valmistaudun sanomaan hyvästit näille ihmisille, joiden kanssa on muodostunut meidän oma pikku porukkamme. Kyyneleitä tullaan vuodattamaan, ja on jo vuodatettu. En silti rehellisyyden nimissä läheskään kaikkia vaihtariporukan ihmisiä vieläkään ymmärrä tai jää kaipaamaan vaihdon päätyttyä. Löysin kuitenkin tässä sekalaisessa seurakunnassa omat ihmiseni ja ns. oman polkuni, omat juttuni, joiden takia voin sanoa, että loppujen lopuksi vaihtoonlähtö kannatti ja on ollut omalla tavallaan elämäni parasta aikaa. Vaihto-opiskelupätkä toi omaan elämääni erittäin kaivatun hengähdystauon monen vuoden opiskelu-, työ- ja järjestötoiminta –oravanpyörään, paikasta toiseen pää kolmantena jalkana juoksemiseen ja itsensä loppuun kuluttamiseen. Alun vaikeudet saattoivatkin pääasiallisesti johtua aivan omista sopeutumisvaikeuksista, kun yritti tästä jatkuvasta ylikuormittamisen tilasta saada ajatuksiaan irti.



Minä ja Miia + alati hymyilevä Korealainen Hanjun opintomatkalla Tshekeissä

Lähdin vaihtoon tietyllä tapaa takki auki ja pää sekaisin, kun vielä paria päivää ennen lähtöä yötä myöten kirjoitin jos jonkinsorttista raporttia ties mistä SOSin männävuosien jutuista ja yritin epätoivoisesti jotain esseitäkin kirjoittaa. Vasta oikeastaan saapumiseni jälkeen aloin miettimään, että niin, missä sitä nyt oikein ollaan, mihin sitä oikein tuli ryhdyttyä ja mitä tulevilta kuukausilta olisi lupa odottaa. Tärkein neuvoni vaihtoon lähtijöille onkin, että jos suinkin mahdollista, hoitakaa kaikki juoksevat asiat kotimaassa kuntoon järkevässä ajassa ennen lähtöä, jotta jää jonkun verran aikaa tulevan vaihtojakson odotusten ja tavoitteiden REFLEKTOINTIIN – nimimerkillä ”Matkavakuutus hankittua 4 tuntia ennen lentoa ja tarpeeseenhan se tuli”. Miettikää hieman, miksi lähdette vaihtoon, mitä haluatte saavuttaa ja mitä tehdä – ja myös miten pärjäätte sen kanssa, jo