Noin 5 kuukautta sitten majoituin veljeni poikamiesboxin nurkissa putkiremontin keskellä, elin pahvilaatikoista ja matkalaukuista, yritin epätoivoisesti saada kahden SOSin puheenjohtajakauden ajatuksia ja tekemisiä kirjalliseen muotoon, siinä sivussa räpeltää kurssisuorituksia kasaan sekä mikä olennaista, yritin jotenkin valmistautua edessä olevaan vaihtoon lähtemiseen. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla sain kun sainkin Suomen-elämäni jotenkin sellaiseen kuntoon, että onnistuin lopuksi pakkaamaan 5 kuukaudeksi tarvittavan elämäni matkalaukkuun ja rinkkaan ja raahautumaan Ryanairin terminaaliin odottamaan lentoa Pohjois-Saksaan Bremeniin.
Bremenin tuomiokirkko ja markkina-aukiot
Bremen on kaupunkina Helsingin kokoinen (n. 500 000 asukasta), mutta yleiseltä tunnelmaltaan paljon, paljon pienemmältä tuntuva kaupunki, ja kaupunki ei juurikaan hengi suurkaupungin tuntua. Bremenin kyljessä päälle tunnin junamatkan päässä onkin sitten Hampuri, Saksan toiseksi suurin kaupunki 1,7 miljoonalla asukkaallaan. Paikallinen yliopisto on saksalaisittain melko nuori, perustettu 1970-luvulla – ja sen kyllä huomaa kampuksen infrastruktuurissa… Paikallisten opiskelijoiden suusta kuultuna yliopisto on maineeltaan kuulemma Saksan laiskin. Erittäin hyvältä kuulostava skenaario allekirjoittaneen mielestä! Bremenistä puhuttaessa ei voi olla mainitsematta säätä, joka rannikkoilmaston mukaisesti on ollut harmaa, sateinen ja viileä, myös kesällä, mutta kuulemma erityisen surkea viime aikoina. Muun muassa saapuessamme maaliskuussa jatkuvasti saimme kuulla, kuinka maaliskuu oli ollut Bremenissä kylmin ja runsaslumisin miesmuistiin.
Yliopiston pääaulaa
Olimme yhdessä toisen SOSsilaisen Miian kanssa jo viime vuoden alussa, helmikuussa 2012, käyneet Erasmus-hakuprosessin läpi ja viimeinkin oli aika lähteä matkaan. Saksassa opiskellaan siis hieman eri rytmissä kuin Suomessa: Saksassa on periodien sijaan kaksi semesteriä, talvi- ja kesäsemesteri, jotka ajoittuvat lokakuulta maaliskuulle ja huhtikuulta syyskuulle. Tästä syystä jouduin vuodenvaihteen jälkeen joka toiselle kyselijälle kertomaan heidän ihmetellessään, että ”eikös sun pitänyt lähteä vaihtoon tai jotain”, että kyllä, olen menossa, mutta vasta maaliskuussa. Maaliskuussakin olimme yliopiston kielikeskuksen järjestämällä intensiivikielikurssilla (3 viikkoa 5 päivää viikossa 4 tuntia päivässä saksaa, *hrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr*) ja oikeat opiskelut aloitimme vasta huhtikuussa.
Ei se Tampereen yliopisto ehkä mikään kedon kaunein kukkanen ole, mutta ei se ihan mikään 1970-luvun parakkikaan ole…
Tämänkaltainen opiskeluiden ajoitus tarkoittaa siis sitä, että olen viettänyt kesäni opiskeluiden parissa ja muun muassa juhannusta juhlistanut kuluttamalla penkkiä yliopiston kielistudion itseopiskeluluokassa läksyjä tehden. Tässä vaiheessa isoimmat opiskeluponnistukset alkavat olla paketissa ja lento kotiinkin häämöttää jo 2,5 viikon päästä. Näin loppusuoran häämöttäessä sosiaalityön opiskelijalla veri vetää väkisinkin reflektoimaan!
Monesti vaihto-opiskelusta ja varsinkin Erasmus-ohjelmasta kuulee sanottavan, että ”se oli mun elämäni parasta aikaa”, ”tutustuu niin moniin mahtaviin ihmisiin”, ”oli niin ihanaa plaaplaaplaaplaaplaa”. Oman vaihtokokemukseni perusteella voin todeta ehkä hieman lakonisesti, että vaihto-opiskelukokemuksia on juuri niin paljon kuin on vaihdossa olleita ihmisiä – valitettavasti kaikki kokemukset eivät ehkä saa samanlaista huomioita kuin vaihto-opiskelua ylistävät. Itse olin aivan varma ensimmäisten viikkojen aikana, että olin tehnyt älyttömän virheen lähtiessäni vaihtoon, kun mietin alkuvaikeuksien lannistamana, millaisen katkoksen vaihto-opiskelu tuo opinnoissani etenemiseen ja oliko lähtemisessä loppujen lopuksi mitään järkeä. Saksassa kun ei sosiaalityötä voi opiskella yliopistotasolla, niin vaihto-opinnot eivät merkittävästi edistäisi ns. oikeita opintoja, vaan suurin osa vaihdossa suoritetuista opinnoista luettaisiin vapaavalintaisiin opintoihin, joita omassa opintorekisterissäni riittäisi jo nyt jaettavaksi saakka. Alkuvaikeuksia totisesti siis myös oli. Saksalaisen byrokratian kanssa sai vääntää välillä oikein tosissaan, sitäkin enemmän netti- ja puhelinoperaattoreiden kanssa, kännykkä meni vaihtoon, molemmat mukanani olleet tietokoneet hajosivat, vuokraemäntä oli nuuskiva, roskapussitkin läpikäyvä kontrollifriikki, yliopiston järjestelmistä tuskin otti selvää, kun tuutorointia ei varsinaisesti ollut – mutta mikä pahinta, muut vaihto-opiskelijat eivät oikein vaikuttaneet olevan oman tyylisiä ihmisiä. Tunsin olevani vaihtariporukassa vanha ja väärässä seurassa.
Ehkäpä alun vaikeuksien jälkeen koin sitten sitä kuuluisaa vaihto-opiskelun taikaa ja asioiden kulku kääntyi – tai sitten yksinkertaisesti otin myös itseäni niskasta kiinni ja päätin, että asioiden on muututtava. Eräiden onnekkaiden sattumusten seurauksena satuinkin törmäämään tyyppeihin, joiden kanssa vihdoinkin ”klikkasi”. Pikkuhiljaa monet asiat alkoivat kääntyä paremmaksi tai eivät ainakaan näyttäytyneet enää niin rasittavilta pääasiallisesti siitä syystä, että lopetti itse ajattelemasta jatkuvasti negatiivisesti. Nyt n. 4,5 kk jälkeenpäin valmistaudun sanomaan hyvästit näille ihmisille, joiden kanssa on muodostunut meidän oma pikku porukkamme. Kyyneleitä tullaan vuodattamaan, ja on jo vuodatettu. En silti rehellisyyden nimissä läheskään kaikkia vaihtariporukan ihmisiä vieläkään ymmärrä tai jää kaipaamaan vaihdon päätyttyä. Löysin kuitenkin tässä sekalaisessa seurakunnassa omat ihmiseni ja ns. oman polkuni, omat juttuni, joiden takia voin sanoa, että loppujen lopuksi vaihtoonlähtö kannatti ja on ollut omalla tavallaan elämäni parasta aikaa. Vaihto-opiskelupätkä toi omaan elämääni erittäin kaivatun hengähdystauon monen vuoden opiskelu-, työ- ja järjestötoiminta –oravanpyörään, paikasta toiseen pää kolmantena jalkana juoksemiseen ja itsensä loppuun kuluttamiseen. Alun vaikeudet saattoivatkin pääasiallisesti johtua aivan omista sopeutumisvaikeuksista, kun yritti tästä jatkuvasta ylikuormittamisen tilasta saada ajatuksiaan irti.
Minä ja Miia + alati hymyilevä Korealainen Hanjun opintomatkalla Tshekeissä
Lähdin vaihtoon tietyllä tapaa takki auki ja pää sekaisin, kun vielä paria päivää ennen lähtöä yötä myöten kirjoitin jos jonkinsorttista raporttia ties mistä SOSin männävuosien jutuista ja yritin epätoivoisesti jotain esseitäkin kirjoittaa. Vasta oikeastaan saapumiseni jälkeen aloin miettimään, että niin, missä sitä nyt oikein ollaan, mihin sitä oikein tuli ryhdyttyä ja mitä tulevilta kuukausilta olisi lupa odottaa. Tärkein neuvoni vaihtoon lähtijöille onkin, että jos suinkin mahdollista, hoitakaa kaikki juoksevat asiat kotimaassa kuntoon järkevässä ajassa ennen lähtöä, jotta jää jonkun verran aikaa tulevan vaihtojakson odotusten ja tavoitteiden REFLEKTOINTIIN – nimimerkillä ”Matkavakuutus hankittua 4 tuntia ennen lentoa ja tarpeeseenhan se tuli”. Miettikää hieman, miksi lähdette vaihtoon, mitä haluatte saavuttaa ja mitä tehdä – ja myös miten pärjäätte sen kanssa, jos kaikki ei olekaan odotusten mukaista. En siis tarkoita, että vaihtoon saapuessa kyseiset asiat pitäisi olla kalligrafialla kirjoitettuna laminoidulle paperille vaan enemmänkin, että päänne ja ajatuksenne pysyisivät mukana siellä, missä fyysinen olemisenne.
Vaikka kuluneet kuukaudet ovat olleet henkisen tasapainon etsimisessä ja oman elämän tärkeysjärjestyksen pohtimisessa hedelmällisiä, mikään määrä sisäistä rauhaa ei auta ymmärtämään tiettyjä saksalaisen elämän omituisuuksia. Etenkin tässä vaiheessa, kun kotiin tuleminen kummittelee mielessä päivittäin, tiettyihin arkipäivän asioihin päälle 4 kuukauden elämisen jälkeen alkaa nimittäin niin sanotusti hieman käpy kypsyä. Melko varmasti voin sanoa, että Suomeen paluun jälkeen ikävä ei tule muun muassa saksalaisten ihmeellisiä sääntöjä ja toimintatapoja (tietokoneen käytössä yliopiston luokissa aikaraja; ”älä istu siinä”, ”älä kulje siitä”; ”vie tuo paperi tuonne ja sen jälkeen tuonne ja sen jälkeen vielä skannaa se ja lähetä takaisin tänne ja sitten vielä sinne mutta sitten vielä odotat pari päivää ihan huvin ja urheilun vuoksi”) tai GEMA:a (saksalainen tekijänoikeuksia tarkkaileva firma, joka rajoittaa mm. puolet Youtuben sisällöstä). Tai sitä, että joka paikassa ketsuppi ja sinappi maksaa erikseen, vesi on baarissa kalliimpaa kuin kalja tai että mitkään ruokakaupat, edes pienimmät, eivät ole auki sunnuntaisin. Saksalaisille näyttänee olevan myös mahdoton ajatus laittaa kassajonossa omien ostoksiensa jälkeen seuraavaa asiakasta varten se hiivatan välikapula. Tai ymmärtää astiakuivauskaapin mullistava käyttöidea. On myös naurettavaa, että Euroopan suurimmassa talousmahtimaassa suurimmin osin pelataan käteisellä ja korttimaksun mahdollisuus on suht harvassa paikassa. Näin nyt muutama juttu mainitakseni.
Mutta toisaalta, ajoittaisista saksalaiseen elämänmenoon kypsymisistä huolimatta näen kyllä hyvin helposti, että kotikulmille paluun jälkeen ensimmäisen uutuudenviehätyksen jälkeen ikävä saattaakin tulla Bremeniin ja tiettyihin saksalaisiin helppouksiin. On ihan kivaa, että joka kadunkulmassa on leipomoita, joista saa parilla kolikolla herkullisia täytettyjä sämpylöitä. On helpottavaa opiskelijalompakolle, että baarista saa tequilashotteja eurolla. (Muusta kannattavuudesta ei tässä yhteydessä sitten puhutakaan…) Elintarvikkeet ja kulutustuotteet ovat muutoinkin selkeästi Suomen-hintoja halvempia. Kannattavaa opiskelijalle myös on, että opiskelijakortin hintaan kuuluu kaikki paikallisliikenne sekä junamatkat n. 150-200 kilometrin säteellä. Muutenkin junalla saa matkustettua halvalla, ja maasta toiseen saa parhaassa tapauksessa hurautettua muutamalla kympillä, jos mieli halajaa viikonloppumatkalle vaikkapa Ranskaan. Tuskinpa vastaan tulee ihan heti myöskään kiinalaista ravintolaa, jossa 4 eurolla saa aivan jäätävän kasan maukasta mättöä. Näissäkin muutaman jutun mainitakseni.
Bremenissä on paikoin ihan nättiäkin
Etenkin aavistelen, että vaihto-opiskeluajan mahdollistamaa leppoisaa elämäntyyliä saattanee tulla melko nopeastikin ikävä. Täällä ollessa päivät ja viikot ovat täyttyneet ajoittaisen opiskelun lisäksi mainituista viikonloppureissuista mm. Roomaan, Amsterdamiin ja Berliiniin, päiväreissuista rannikolle ja lähikaupunkeihin, hengailusta joenvarren nurmikentillä paikallisen panimon puoli-ilmaista kaljaa nauttiessa, venähtäneillä brunsseilla ja illallisilla istumisesta, välillä myös aamuun saakka bailaamisesta, koska baarithan täällä eivät näytä sulkeutuvan ennen kuin viimeiset asiakkaat niin haluavat. Aikaa kuitenkin on ollut myös täysin omalle tekemiselle ja totaaliselle rentoutumiselle – pitkään nukkumista, kirjojen lukemista, leffojen katsomista, kaikenlaista tekemistä, johon aikaisemmin ”ei ole ollut aikaa”. Nämä ovat minun tunnelmiani Erasmus-vaihdosta Bremenissä, ja varmasti muiden kokemukset, näkemykset ja aikaansaannokset saattavat olla hyvin erilaisia. Näin vaihdon lopulla voin kuitenkin todeta olevani hyvin tyytyväinen kuluneisiin kuukausiin, koska vaikka en ole jatkuvasti remunnut pitkin kyliä ja välillä olen myös jättänyt väliin bileitä, illanviettoja ja muita menemisiä, olen parantanut kykyäni tehdä päätöksiä tekemisistäni terveellä itsekkyydellä – jos ei huvita mennä jonnekin ja haluat mieluummin olla omissa oloissasi, se on ihan hyväksyttävää. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta ihmiselle, joka on viime vuodet juossut ties missä kissanristiäisissä ihan vaan velvollisuudentunnosta, asian hyväksyminen antaa suurta mielenrauhaa. Minun piti lähteä vaihtoon tajutakseni enemmän omasta itsestäni – mitä kaikkea sinä voisit saavuttaa vaihtoon lähtemisellä?
Jepujee, pian tavataan armaat SOSsilaiset! <3
Lotta
SOS ry:n vpj ja ulkosuhdevastaava
Tämä teksti on julkaistu alun perin osoitteessa https://sosry.blogspot.com.